perjantai 1. huhtikuuta 2011

Työtä, toimeentuloa vai hyvinvointia?

Työttömyys on ollut Suomessa viimeisen vuosikymmenen 8 %:n paikkeilla, eli työttömiä on ollut noin 200.000 henkilöä. Heidän lisäkseen työttömiä on työttömyyseläkkeellä 47.000 ja osa-aikaeläkkeellä on 28.000 suomalaista. Tämän päälle on sairausperustaisella työkyvyttömyyseläkkeellä 270.000 kansalaista. Yhteensä Suomessa on siten yli puoli miljoonaa ihmistä, joiden pitäisi olla töissä.

Työttömät eivät Suomessa joudu asunnottomiksi eivätkä näänny nälkään. Suomalainen sosiaaliturva pitää ihmiset hengissä erilaisten tukien ja eläkkeiden avulla. Käytännössä Suomessa on kansalaispalkka. Ei sillä nimellä, vaan kansalaispalkka muodostuu useista tukimuodoista ja eläkejärjestelyistä. Tämän kansalaispalkan kustantavat ne, jotka ovat työssä. Heitä on 2,4 miljoonaa.

Teollistumisen aikana 1800-luvun alusta työn tuottavuus on kasvanut ja energian ja luonnonvarojen käyttö lisääntynyt. Tuottavuuden kasvua jaettiin työntekijöille työajan lyhenemisenä 1960-luvulle asti, jolloin siirryttiin nykyiseen 40 tunnin työviikkoon. Nyt, 50 vuotta myöhemmin, on ryhdytty puhumaan työajan pidentämisestä. Ei työviikon mutta elinaikaisen työssäolon pidennyksestä.

Mihin on huvennut tuottavuuden kasvu 1960-luvun jälkeen, jos työaika ei enää riitä?

Yhtenä selityksenä on annettu huoltosuhteen kasvu. Se tarkoittaa sitä, miten monta ihmistä yhden työssä olevan ihmisen on elätettävä. Silloin tulevat mukaan työttömien lisäksi vanhuuseläkkeellä olevat sekä lapset ja nuoret. Kun Suomessa on 5,4 miljoonaa kansalaista ja 2,4 miljoonaa työllistä työntekijää, huoltosuhde on 2,25. Huoltosuhde kasvaa, kun elinikä pitenee ja tuottavampi työ edellyttää pidempää koulutusta. Ja kun työttömyys verottaa työllisten määrää.

Toinen selitys on aineellisen elintason kasvu. Kun kulutamme enemmän, meidän on tehtävä työtä enemmän ja tehokkaammin. Kulutuksen lisääntymistä on pidetty hyvänä ja tavoiteltavana asiana, koska kulutuksen lisääntyminen työllistää. Mutta haluammeko me tehdä työtä enemmän ja pidempään?

Korkean elintason maissa ihmisiä on alkanut kiinnostaa rahan sijasta aika. Jo 1960-luvulla ihmeteltiin USA:ssa ilmiötä siitä, että ihmiset eivät halunneetkaan lisää palkkaa vaan vapaa-aikaa. Tavaroiden ostaminen yhä enemmän ja useammin ei ollut enää tarpeen toimeentulon kannalta eikä se lisännyt hyvinvointia. Mitä tehdä tavarallakaan, jos sitä ei ehdi käyttää.

Emme me tarvitse lisää työtä, vaan toimeentuloa ja hyvinvointia. Työ sinänsä ei tuota kumpaakaan. Orjuudessahan on työtä yllin kyllin, mutta ei toimeentuloa eikä hyvinvointia.

Hyvinvointiyhteiskuntamme osaa jakaa toimeentuloa sen verran, että kukaan ei menehdy. Mutta onko tämä edes hyvinvointiyhteiskunta, kun tämä yhteiskunta ei osaa jakaa työtä ja hyvinvointia? Samaan aikaan kun toiset eivät saa tai voi tehdä työtä, toiset ovat ylikuormitettuja. Jotkut uupuvat ja sairastuvat. He siirtyvät työtä tekemättömien puolelle, mutta eivät vapaa-ajan hyvinvointiin vaan sairastamaan ja heikolle toimeentulolle. Ja ylikuormitettujen määrä kasvaa.

Työelämää tulee uudistaa keinoilla, jotka lisäävät hyvinvointia, eivät työn määrää tai tarpeetonta toimeentuloa eli turhaa kuluttamista.

En kannata eläkeiän pakollista nostamista enkä työajan pidentämistä. Kannatan työn jakamista ja työn laadun parantamista niin, että ihmiset eivät ainoastaan juuri ja juuri jaksa työssä, vaan voivat nauttia mielekkäästä työstä. Pelkkää määrää mittaavan bruttokansantuotteen (BKT) sijasta tarvitaan elämän laatua ja hyvinvointia mittaava mittari. Työelämään tarvitaan joustavuutta siten, että ihmiset voivat siirtyä palkkatyön ja yrittäjyyden välillä tarpeensa mukaan, samoin kuin tulee olla mahdollisuus siirtyä eläkkeelle työn vaativuuden ja omien kykyjen puitteissa. Aikaisemmin tai myöhemmin. Nythän keskimääräinen eläkkeelle siirtymisikä on 59 vuotta.

Elinkeinoelämä tarvitsee myös joustavuutta, mutta joustovarana ei saa olla suhdanteiden mukaan vaihteleva työttömien määrä. Yhteiskunnan tulee joustaa kokonaisuutena siten, että yksilölle on aina kannattavampaa hakeutua työhön tai yrittäjäksi kuin pudota tukiverkon varaan. Yrityksille tulee olla kannattavampaa pitää ihmiset töissä varautumassa parempaan aikaan kuin menettää työntekijän työpanos irtisanomisen tai lomautuksen kautta. Toimettomana olemisen estäminen on yhteiskunnalle edullisempaa kuin elättää toimeton kansalainen. Siksi yhteiskunnan kannattaa tukea niin yksilöä kuin yritystäkin välttämään työttömyyttä.

Kaiken lähtökohtana tulee siis olla ihmisten hyvinvointi. Työnteko ja toimeentulo ovat vain keinoja hyvinvoinnin saavuttamiseksi ja edistämiseksi, eivät itsetarkoituksia.

5 kommenttia :

  1. Hyvää pohdiskelua. Nykypäivänä liian usealle työ on pakkopullaa, joka ei anna tekijälleen mitään muuta kuin kuukausipalkan.

    On paljon ihmisiä, jotka valitsisivat palkan korotuksen sijaan enemmän vapaa-aikaa. Nykyisessä järjestelemässä se ei kuitenkaan ole mahdollista kuin marginaalisesti.

    Päätöksenteolla tulisi kannustaa työnantajia mahdollistamaan työn jakamista nykyistä helpommin. Tässäkään ei toimi pakko, vaan vapaaehtoisuus.

    Itse olisin välittömästi valmis lupumaan 20% palkastani, jos sillä työllistetään joku muu ja saan vastineeksi enemmän vapaa-aikaa.

    VastaaPoista
  2. Kannattaa tutustua Osa-aikalisäjärjestelmään:
    http://www.esr.fi/mol/fi/00_tyonhakijat/04_vuorotteluvapaa_ja_osa-aikatyo/02_osa-aikalisa/index.jsp

    VastaaPoista
  3. Työelämässä on tapahtunut rakennemuutos. Kun työnantaja vähät välittää työntekijästä, niin työntekijäkin vähät välittää työnantajasta. Molemmat osapuolet "shoppailevat" ja lopulta kaikki kärsivät, kun sitoutumista ei ole puolin eikä toisin.

    Huoltosuhteen kasvu on tulevaisuudessa joka tapauksessa ongelma. Mutta miten se on ratkaistavissa? Moni on tarjonnut lääkkeeksi maahanmuuttoa, mutta tähänastinen kokemus on osoittanut, että maahanmuutto pikemminkin heikentää kuin parantaa huoltosuhdetta, sillä Suomi tuntuu houkuttelevan enemmän sellaista maahanmuuttoa, jossa muuttajista liian moni ei siirrykään osaksi työvoimaa, kun taas varsinaista työperäistä maahanmuuttoa ei ole ollenkaan tarpeeksi.

    Daniel

    VastaaPoista
  4. Työelämä on osin liian kuluttavaa. Pitäisi kiinnittää huomiota myös työolosuhteisiin.
    Eläkeikää tulee nostaa, mutta erityisesti työn kuormitusta ja ajallista kestoa tulisi iän myötä asteittain vähentää.
    On outoa, että ensin tehdään 40-45 vuotta töitä 8-10 h päivässä ja sitten jäädään eläkkeelle kuin veitsellä leikaten.

    Janne

    VastaaPoista
  5. Minun työolosuhteissani ei ole valittamista. Olen itse hankkinut työni ja keskustellut esimieheni kanssa sen mielekkyydestä.

    VastaaPoista