Idealistinen itsenäisyys ja EU

Me suomalaiset saimme juhannukseksi tänä vuonna poliittista ajateltavaa Brittien EU-äänestyksen tuloksesta. Kuinka Eurooppa nyt häiritsikään kesäjuhlamme mielenrauhaa, varsinkin poliittisesti aktiivisten suomalaisten. He tekivät nyt ansaituilla vapaapäivillä töitä ja ryhtyivät jopa järjestämään kansanäänestystä Suomeen. Kun kerran Britanniassakin.

En kannata kansanäänestyksiä liian monimutkaisista asioista. EU-jäsenyys on liian monimutkainen asia. Sen osoittaa se, että Britannian lehdistö pystyy vääristelemään jäsenyyteen liittyvät asiat omien tavoitteidensa tueksi. Ja koko äänioikeutettu kansakunta ryhtyy vasta äänestyksen jälkeisessä järkytyksessä selvittämään itselleen, mistä EU-jäsenyydessä oikeasti on kyse. Tämän totuuden etsimisen myöntävät nekin, jotka äänestivät äänestyksen tuloksen eli eron puolesta.

Oma suhteeni EU:hun ei ole mielestäni kovin syvällinen, enkä siksi väitä olevani kykenevä päättämään, onko EU-jäsenyys hyvä vai huono asia. Onneksi minun ei tarvitse siitä osata kansanäänestyksessä päättää! Mutta sekä ennakko- että jälkikampanjointi Britannian EU-jäsenyydestä osoittaa minulle, että eivät asiassa aktiiviset ja äänessä olijat ole myöskään selvillä siitä, mistä puhuvat. Siis kokonaisuutena. On helppo takertua johonkin yksityiskohtaan, jota pystyy jopa analysoimaan. Mutta se, että yksittäinen asia on EU:ssa huonosti tai hyvin, ei tee koko EU:sta huonoa tai hyvää.

En edes yritä tässä kirjoituksessa ratkaista kokonaisuutta, vaan pohdin ainoastaan yhtä teemaa, jota Britannian eron kannattajat näyttivät sekä ennalta että voitonpuheissaan pitävän ratkaisevana asiana: kansallista itsenäisyyttä. Eikä tämä ole vieras teema niillekään, jotka Suomessa vaativat eroa EU:sta.

Mitä on itsenäisyys globaalissa maailmassa? Yritän löytää esimerkkejä.

EU:n keskellä on Sveitsi. Maalla menee taloudellisesti loistavasti. Siellä ei liene maahanmuuttajaongelmaa siten kuin muualla Euroopassa – mainitsen tämän siksi, että maahanmuutto oli yksi keskeinen brittien EU-äänestyksen argumentti. Numeroiden valossa näyttää siltä, että Sveitsi ei ole haluttu maa Euroopan ulkopuolelta tuleville. Sen sijaan Sveitsi on käytännössä toteuttanut EU:n vapaata kansalaisten liikkuvuutta. Mutta ei Sveitsi ole itsenäinen. Sen rikkaus perustuu siihen, että muut ovat tuoneet Sveitsin ulkopuolelta rahansa turvaan Sveitsiin. Sveitsiläiset ovat ahkeria, taitavia ja kunnianhimoisia, joten he pärjäävät varmasti hyvin ilman muiden rahojakin. Mutta eivät ilman muiden maiden teollisuuden tuotteita, joita ei tehdä Sveitsissä.

Norjakin on EU-vastustajien mielestä itsenäinen, koska Norja ei ole EU:n jäsen. Kollegani kertoi, että juuri siksi Norja joutuu noudattamaan EU:n määräyksiä tiukemmin kuin jäsenvaltiot. Itsenäinen Norja siis on EU:n määräysvallassa, eikä pääse edes osallistumaan määräysten tekoon ja täytäntöönpanoon.

Norjan tapaan öljystä rikas Yhdistyneet arabiemiirikunnat on myös itsenäinen valtio. Tosin se on liittovaltio, jonka jäsenet ovat ilmeisesti itsenäisyyttä vailla. Arabiemiirikuntien itsenäisyys on täysin riippuvaista maailman öljyä kuluttavista teollisuusmaista. Sillä hyvinvointi ja toimeentulo perustuvat öljytuloihin. Hieman koomista tässä yhteydessä on, että Arabiemiirikunnat on ollut itsenäinen vasta vuodesta 1971, johon asti siellä piti valtaa valtioiden itsenäisyyttä nyt kansanäänestyksessä kovasti korostava Britannia. Jonka kansanäänestyksessä itsenäisyyttä puolusti se ikäpolvi, joka on joutunut luopumaan vallasta Arabiemiraattien lisäksi monissa muissakin brittiläisen imperiumin valtiossa.

USA, Venäjä ja Kiina. Kolme maailman suurvaltaa ja itsenäistä valtiota. Jokainen niistä on kuolettavasti riippuvainen muusta maailmasta. USA:n talousmahti perustuu kehitysmaiden luonnonvarojen ja aiemmin myös asukkaiden ryöstämiseen. Venäjä toimi Neuvostoliittona täsmälleen samalla periaatteella. Kiina on historiallisesti pärjännyt oikeasti itse ja voinut siten olla itsenäinen. Mutta nykyään Kiinan toimeentulo riippuu tuloista, joita valtio saa myymällä halpaa työvoimaansa varakkaimpien maiden kerskakulutukseen.

Maailman itsenäisin valtio taitaakin olla Pohjois-Korea. Se ei kysele muilta valtioilta, mitä maassa tehdään. Pohjois-Korea on pitänyt itsenäisyytensä, eikä ole alistunut mihinkään kansainvälisiin, itsenäistä päätöksentekoa rajoittaviin sopimuksiin. Muille maailman valtioille ominainen riippuvuus muiden maiden teollisuustuotteista, raaka-aineista ja elintarvikkeista on Pohjois-Koreassa ratkaistu yksinkertaisella tavalla, olemalla ilman. Tämä ei tietenkään koske maan eliittiä, onhan nykyinen maan johtajakin käynyt koulunsa Sveitsissä. Ainoastaan kansalaisiin sovelletaan täydellistä itsenäisyyttä.

Onko siis olemassa itsenäisyyttä? Ja jos on, onko se tavoiteltava asia?

Väitän, että itsenäisyyttä siinä merkityksessä kuin populistit ja Britannian Brexitin kannattajat asian selittävät, ei ole olemassa. Suomen itsenäisyyttä ei ole myyty liittymällä EU:hun, vaan haluamalla iPhoneja, autoja, ulkomaisia muotivaatteita, etelän hedelmiä, öljyä, tietokoneita ja tabletteja, Facebookia, blogialustoja ja kaikkea muuta, mitä tuontitilastostamme löytyy.

Pohjois-Korea -kortti ei ole Hitler-kortin tapainen ilmiö keinona selittää kaikki paha yhdellä helpolla esimerkillä. Pohjois-Korea vain on ainoa keksimäni valtio, joka onnistuu elämään jotakuinkin riippumattomana muiden päätöksistä. Jos Pohjois-Koreassa olisi toisenlainen talousjärjestelmä ja hallinto, kansalaisten elinolot olisivat varmasti paremmat. Mutta mikään valtio maapallolla ei kykene yksin tuottamaan kaikkea sitä aineellista elintasoa ja muuta hyvinvointia, jota globaali maailma tuottaa kaikkien halukkaiden käyttöön.

Mitä EU-eron kannattajat tavoittelevat? Se ei ole minulle selvinnyt Britanniasta eikä Suomesta. Siis mitä on se itsenäisyys, joka EU:ssa ei toteudu, mutta EU:n ulkopuolella toteutuu.

Ainoa, mitä pystyn argumentoinnista tulkitsemaan, on toivo jonkinlaisen menneisyyden palaamisesta. Joku totesi mediassa, ettei Britannian ero EU:sta tuo Manchesteriin takaisin tehtaita, joiden tuotanto on nyt Kiinassa. Suomesta voi sanoa, että ero EU:sta ei tuo takaisin matkapuhelinjätti Nokiaa ja sen rahoja suomalaisille ja Suomen kansataloudelle. Ero EU:sta ei myöskään poista Britanniasta sinne ennen EU:ta tulleita kansainyhteisömaiden maahanmuuttajia. Eikä Suomessakaan ole EU:lla ja sen vapaalla ihmisten liikkuvuudella vaikutusta siihen, paljonko tänne on tullut tai tulee ihmisiä Afrikasta ja muualta Euroopan ulkopuolelta.

EU:n ulkopuolella voimme yrittää asettaa tullirajoja, tuontikieltoja, olla piittaamatta päästötavoitteista ja ympäristönormeista, työaikalainsäädännöstä, hankintalaeista, kuorma-autojen mittojen sääntelystä, elintarvikkeiden lisäainesäännöistä ja kaikenlaisesta muusta, jota muiden ei pidä mielestämme saada soveltaa meihin. Tarjolla olevia yhteistyön muotoja emme vain voi yksin ja itse määrätä. Sen tekevät ne muut, jotka erilaisia yhteisöjä perustavat.

Millä perusteella voisi kuvitella, että EU:n ulkopuolella saisimme paremmat sopimukset EU-maiden kanssa kuin on jäsenvaltioilla. Tai paremmat sopimukset kolmansien maiden kanssa kuin mitä EU kykenee neuvottelemaan.

Me emme voi estää muita valtioita olemasta olemassa ja tekemästä omia päätöksiään, jotka vaikuttavat myös meihin itseemme. Siinä ei ole kysymys itsenäisyydestä tai ei, vaan asiasta, joka on olemassa, tahdomme tai emme. Voimme valita yhteistyön muiden maiden kanssa tai vetäytymisen nurkkaan.

Ei EU:n kriisipaketille – mistä aloitat luopumisen?

EU:n talouskriisi on varastanut meidän eduskuntavaalimme ja Brysselissäkin odotetaan, kuka Suomessa voittaa ja pysyykö Suomi sovitussa rintamassa. Neljästä gallupsuosikista kaksi eli SDP ja Perussuomalaiset ovat antaneet ymmärtää olevansa jo sovittua kriisirahoitusta vastaan, joten on mahdollista, että ei-rintama voittaisi vaalit ja pitäisi kantansa myös EU:n päätöksenteossa.

EU:n talouskriisin taustalla on muutaman jäsenmaan jatkuva eläminen velaksi ilman, että näissä maissa olisi pyritty tai kyetty hoitamaan taloutta niin, että velkaantuminen edes pysähtyisi. Jatkuva lainanotto on ollut mahdollista ainakin osittain siksi, että maat ovat antaneet taloudestaan ja velanottokyvystään harhaanjohtavia tietoja.

Velaksi eläminen tarkoittaa konkreettisesti sitä, että maassa ei tehdä kylliksi tuottavaa työtä, jotta pystytään elättämään myös ne kansalaiset, jotka eivät tuota. Lisäksi ei tehdä sellaista, jota voidaan myydä toisiin maihin, jotta voidaan ostaa ulkomailta kaikkea sitä, mitä ei kotimaassa tuoteta.

Kun velaksi elämisestä arvostellaan nyt viimeksi Portugalia, on meidän hyvä katsoa myös peiliin. Suomen valtionvelka sekä velka asukasta kohden on suunnilleen sama kuin Portugalissa. Emme siis itse ole parempia velan ottamisessa, mutta olemme olleet parempia velkojemme hoitamisessa.

Nyt me joudumme takaamaan Portugalin velkoja sen lisäksi, että on lainattu jo rahaa Kreikalle. Ei-rintama ihmettelee, miksi me joudumme kärsimään muiden leväperäisyydestä. Erityisesti hiertää vielä se, että takauksethan tarkoittavat sitä, että lainojen antajat saavat omansa sen lisäksi, että ne nyt ovat nostaneet korkonsa ja tienaavat silläkin.

Olisihan se houkuttelevaa lyödä nyrkkiä pöytään ja sanoa, että mehän emme muiden virheistä välitä. Meillä vaan ei ole varaa siihen. Paitsi jos samalla päätämme luopua kansainvälisestä kaupasta. Kun eristäydymme muusta maailmasta, voimme olla erossa muun maailman ongelmista. Mutta samalla olemme erossa muun maailman iloista myös.

Kun haluamme kaikenlaista kivaa, jota emme itse osaa tehdä tai sitä ei meidän luonnostamme löydy, meidän on osallistuttava maailman talouteen, hyvässä ja pahassa. Taulutelkkari, öljy, banaanit, tietokone, auto, muotivaatteet, kahvi, kännykkä, lenkkarit. Mistä aloitat tuontitavarasta luopumisen? Kännykkäkin on listalla, sillä komponentit ovat tuontitavaraa, vaikka kännyköitä Suomessa kootaankin.

Aika ennen euroa ei ollut tämä luopumisen kannalta ollenkaan helpompi. Silloin meillä palkat laskivat koko ajan automaattisesti inflaation ansiosta. Devalvaatioilla säädettiin meidän työmme hinta ulkomaalaisille ja nostettiin kaiken kivan tuontitavaran hintoja. Siis jokaisella suomalaisella oli vähemmän rahaa aina devalvaation jälkeen.

Euro ja rahaliitto ovat meidän suomalaisten etu, koska emme ole luonnonvaroista rikkaita kuten Norja tai Ruotsi. Voisimme irrottautua kaikesta yhteistyöstä ja yhteisvastuusta, jos olisimme muita paremmin menestyviä ja meillä olisi kaikkia luonnonvarjoa ja ilmasto, jossa voi kasvattaa mitä vain. Mutta kun niin ei ole.

Eristäytyminen on meille kaikkein huonoin vaihtoehto. Seuraavaksi huonoin on yhteistyön kaataminen yrittämällä vetäytyä vastuusta. Ei ole hyvä vaihtoehto vastata toisten ongelmista, mutta muut vaihtoehdot ovat huonompia. Paitsi jos jokainen on valmis luopumaan kaikesta kivasta.