lauantai 17. maaliskuuta 2012

Rautatiet Suomessa 150 vuotta

Tänään on suomalaisen rautatieliikenteen syntymäpäivä. 17.3.1862 alkoi aikataulunmukainen junaliikenne Helsingin ja Hämeenlinnan välillä. Suomi ei ollut ensimmäisiä rautatiemaita, mutta aloitettaessa Suomen rautatiet olivat varsin kehittyneitä. Ensimmäiset veturit oli suunniteltu tuohon aikaan huimalle 80 kilometriä tunnissa nopeudelle. Tuollaista vauhtia junat eivät silloin kulkeneet, sillä matka Hämeenlinnaan kesti monta tuntia aikansa suurnopeusjunasta huolimatta.

Rautatiet olivat huipputekniikkaa koko 1800-luvun ja pitkälle 1900-luvun alkupuolellekin, kunnes tulivat sähkötekniikka, autoteollisuus ja lentokoneet. Mutta mikään ei liene muuttanut ja kehittänyt Suomeakaan kuten rautatiet, joka oli etäisyyksien, kuljetuksien ja matkustamisen vallankumous. Rautatie moninkertaisti liikkumisen nopeuden ja vapautti kaupungit kävelyetäisyyden rajoituksesta. Koskaan aikaisemmin ei oltu voitu kulkea ja kuljettaa mitään niin nopeasti ja niin paljon kuin rautateillä.

Ilman rautateitä ei olisi voinut tulla teollista vallankumousta. Rautatiet laajensivat tuottajien ja myyjien markkinat niin pitkälle kuin kiskot veivät. Teollisuuslaitokset pääsivät kasvamaan ilman työvoiman määrän kahleita. Työntekijöitä ei enää tarvinnut asuttaa tehtaan ympärillä, vaan töihin saattoi junalla matkustaa kilometrien päästä.

Rautateiden syntymäpäivä on tänään harmaa ja kolea. Suomen Valtionrautateiden perillinen, VR-Yhtymä Oy, on lehdistön otsikoissa, mutta ei juhlavuotensa vaan johtajiensa bonusjärjestelyjen, työntekijöidensä vakoilun ja kyseenalaisten henkilörekisterien vuoksi. Nämä kohut ovat toki syntyneet lyhyemmässä ajassa kuin juhlavuoden valmistelu, joten ei vaatimaton juhlinta näistä johdu. Kyse on asenteista, ymmärryksestä ja kiinnostuksesta jo pidemmältä ajalta.

Valitettavasti en pidä yllätyksenä sitä, että tänään juhlapäivänä ei ole mitään sellaista, millä tavalla muualla maailmassa on rautateiden 150-vuotista taivalta juhlittu. Poliitikot ja heidän valitsemansa virkamiehet ovat asettaneet yhtiömuotoisen rautatielaitoksen tavoitteeksi rahallisen voiton, ei rautatieliikennepalveluiden tuottamisen. Yhtiön johdon taustojen perusteella on pääteltävissä, ettei junayhtiön johdolla juurikaan ole kiinnostusta yhtiön ydintoimintaan, junaliikenteeseen. Firma näyttää kasvavan maantieliikenteessä samalla kun toiminta junapuolella supistuu.

Kun olin lapsi, VR mainosti lauseella ”Raiteilla on aina kesäkeli”. Se ei ollut tyhjää huutamista, vaan kovina talvina junat olivat liikkeellä viimeisinä eivätkä pettäneet tyystin koskaan. Kun alkuaikojen dieselvetureiden kanssa oli ongelmia, yksinkertaiset ja varmatoimiset höyryveturit otettiin reservistä ajoon. Osakeyhtiö-VR turmeli lähes 150 vuoden aikana kerätyn maineen kahden lumisen talven aikana. Ne olivat osakeyhtiölle ensimmäiset etelän lumitalvet. Taustalla olevat syyt kertovat siitä, mikä merkitys on sillä, että yhtiön johto ei ymmärrä rautateistä ja junaliikenteen hoidosta. Johtamiskokemus, kaupallinen tausta tai poliittinen suosio eivät korvaa oman toimialan osaamisen puutetta.

Osaamisen puute näkyy siinä, miten yhtiön johto arvostaa menneisyyttään. Sitä, mitä ei ymmärrä, ei osaa myöskään arvostaa. Siksi merkkipäivä on yksi harmaa lauantai, joka kuitataan Hesarin etusivun ilmoituksella. Harrastajat juhlivat tänään omalla tilausjunallaan ja retkellä Hämeenlinnaan ja Rautatiemuseoon Hyvinkäälle. Ilman julkisuutta ja vaatimattomasti sähkömoottorijunalla, jonka VR-Yhtymä haluaa romuttaa.

Onneksi olkoon rautatieliikenne Suomessa! Toivottavasti näet vielä parempia päiviä.