Näytetään tekstit, joissa on tunniste johtaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste johtaminen. Näytä kaikki tekstit

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Rautatiet Suomessa 150 vuotta

Tänään on suomalaisen rautatieliikenteen syntymäpäivä. 17.3.1862 alkoi aikataulunmukainen junaliikenne Helsingin ja Hämeenlinnan välillä. Suomi ei ollut ensimmäisiä rautatiemaita, mutta aloitettaessa Suomen rautatiet olivat varsin kehittyneitä. Ensimmäiset veturit oli suunniteltu tuohon aikaan huimalle 80 kilometriä tunnissa nopeudelle. Tuollaista vauhtia junat eivät silloin kulkeneet, sillä matka Hämeenlinnaan kesti monta tuntia aikansa suurnopeusjunasta huolimatta.

Rautatiet olivat huipputekniikkaa koko 1800-luvun ja pitkälle 1900-luvun alkupuolellekin, kunnes tulivat sähkötekniikka, autoteollisuus ja lentokoneet. Mutta mikään ei liene muuttanut ja kehittänyt Suomeakaan kuten rautatiet, joka oli etäisyyksien, kuljetuksien ja matkustamisen vallankumous. Rautatie moninkertaisti liikkumisen nopeuden ja vapautti kaupungit kävelyetäisyyden rajoituksesta. Koskaan aikaisemmin ei oltu voitu kulkea ja kuljettaa mitään niin nopeasti ja niin paljon kuin rautateillä.

Ilman rautateitä ei olisi voinut tulla teollista vallankumousta. Rautatiet laajensivat tuottajien ja myyjien markkinat niin pitkälle kuin kiskot veivät. Teollisuuslaitokset pääsivät kasvamaan ilman työvoiman määrän kahleita. Työntekijöitä ei enää tarvinnut asuttaa tehtaan ympärillä, vaan töihin saattoi junalla matkustaa kilometrien päästä.

Rautateiden syntymäpäivä on tänään harmaa ja kolea. Suomen Valtionrautateiden perillinen, VR-Yhtymä Oy, on lehdistön otsikoissa, mutta ei juhlavuotensa vaan johtajiensa bonusjärjestelyjen, työntekijöidensä vakoilun ja kyseenalaisten henkilörekisterien vuoksi. Nämä kohut ovat toki syntyneet lyhyemmässä ajassa kuin juhlavuoden valmistelu, joten ei vaatimaton juhlinta näistä johdu. Kyse on asenteista, ymmärryksestä ja kiinnostuksesta jo pidemmältä ajalta.

Valitettavasti en pidä yllätyksenä sitä, että tänään juhlapäivänä ei ole mitään sellaista, millä tavalla muualla maailmassa on rautateiden 150-vuotista taivalta juhlittu. Poliitikot ja heidän valitsemansa virkamiehet ovat asettaneet yhtiömuotoisen rautatielaitoksen tavoitteeksi rahallisen voiton, ei rautatieliikennepalveluiden tuottamisen. Yhtiön johdon taustojen perusteella on pääteltävissä, ettei junayhtiön johdolla juurikaan ole kiinnostusta yhtiön ydintoimintaan, junaliikenteeseen. Firma näyttää kasvavan maantieliikenteessä samalla kun toiminta junapuolella supistuu.

Kun olin lapsi, VR mainosti lauseella ”Raiteilla on aina kesäkeli”. Se ei ollut tyhjää huutamista, vaan kovina talvina junat olivat liikkeellä viimeisinä eivätkä pettäneet tyystin koskaan. Kun alkuaikojen dieselvetureiden kanssa oli ongelmia, yksinkertaiset ja varmatoimiset höyryveturit otettiin reservistä ajoon. Osakeyhtiö-VR turmeli lähes 150 vuoden aikana kerätyn maineen kahden lumisen talven aikana. Ne olivat osakeyhtiölle ensimmäiset etelän lumitalvet. Taustalla olevat syyt kertovat siitä, mikä merkitys on sillä, että yhtiön johto ei ymmärrä rautateistä ja junaliikenteen hoidosta. Johtamiskokemus, kaupallinen tausta tai poliittinen suosio eivät korvaa oman toimialan osaamisen puutetta.

Osaamisen puute näkyy siinä, miten yhtiön johto arvostaa menneisyyttään. Sitä, mitä ei ymmärrä, ei osaa myöskään arvostaa. Siksi merkkipäivä on yksi harmaa lauantai, joka kuitataan Hesarin etusivun ilmoituksella. Harrastajat juhlivat tänään omalla tilausjunallaan ja retkellä Hämeenlinnaan ja Rautatiemuseoon Hyvinkäälle. Ilman julkisuutta ja vaatimattomasti sähkömoottorijunalla, jonka VR-Yhtymä haluaa romuttaa.

Onneksi olkoon rautatieliikenne Suomessa! Toivottavasti näet vielä parempia päiviä.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Todellista johtajuutta, Steve Jobs

Applen maineikas luoja Steve Jobs menehtyi keskiviikkona syövän murtamana. Harvoin yritysjohtajia muistellaan jopa USA:n presidentin saati useiden tavallisten kansalaisten toimesta. Mutta Jobs olikin poikkeus. Jobsin ansiot eivät olleet ahneudessa, häikäilemättömyydessä ja kilpailijoiden nujertamisessa. Jobs menestyi ymmärtämällä, mitä ihmiset tarvitsevat ja mistä he pitävät. Jobs hallitsi Asian.

En ole mäkkifani, vaikka minullakin on iPhone. En ole iPhoneeni tyytyväinen, enkä halua käyttää Macintoshia, vaikka niitä talossa on ja osaan käyttää niitä siinä kuin Windowsiakin. Mutta en suostunut jatkamaan alituiseen saranansa rikkovan nokialaisen kanssa, ja tietotekniikan kanssa taistelussa menestyn halvemmalla Windows-maailmassa. Enkä ylipäätään pidä Jobsin tuotteita niin ihmeellisinä kuin elämäkerturi Walter Isaacson näyttää kirjassaan tekevän.

Silti nostan hattuani Jobsille. En siksi, että hän on luonut juuri Mäcit ja iPhonet. Vaan siksi, että hän on osoittanut, että jättiläisiä ja heidän ammattijohtajiaan vastaan menestyy, kun tietää, mitä ihmiset haluavat, mitä pitää tehdä ja mihin päin pitää olla menossa. Jobsia on haukuttu huonoksi johtajaksi, jääräpääksi ja alaisilleen räyhääjäksi. Siis kaikeksi muuksi kuin johtamistaidon sankariksi. Mutta siitä huolimatta, eli johtamistaidon puutteessa, Jobsin firma on menestynyt.

Asiajohtamisen merkitystä korostaa vielä se, että muutama Jobsin avainidea ei ole hänen omansa, vaan innovaatioita, jotka on keksitty muualla, mutta jotka asioista ymmärtämättömät ”johtajat” ovat hylänneet. Varmaankin siksi, ettei uusista ideoista ole ollut käytettävissä myyntitilastoja. Graafinen käyttöliittymä ja hiiri keksittiin Xeroxilla, jonka johtajien mielestä kukaan ei koskaan tarvitse sellaisia. Ja muistan lukeneeni, että Nokialla oli kosketusnäyttöpuhelimen prototyyppi, mutta johtajat pitivät sellaista turhana ideana.

Xerox ei tee tietokoneita ja Nokia menetti älypuhelinmarkkinat Jobsille.

Entä miten kävi Jobsin firmalle, kun osakkeenomistajat halusivat ruoriin ”ammattijohtajan”. Pepsiltä tullut Sculley antoi Jobsille kenkää ja johti Jobsin firman konkurssin kynnykselle. ”Epäammattijohtaja” Jobs pyydettiin takaisin firmaan. Lopputulosta ei tarvinne kerrata.

Jyrki Kasvi sanoi perjantaiaamuna radiossa, että puolet Jobsin ideoista ovat olleet floppeja. Meillä on totuttu siihen, että huonon menestyksen syy ei ole tuotteessa eikä ainakaan firman johtajassa. Asiakkaat vaan eivät ymmärrä ja johtajan viesti ei ole mennyt perille. Niinpä pusketaan läpi harmaan kiven vaikka väkisin. Kyllä asiakas lopulta ymmärtää, kunhan onnistutaan tappamaan kilpailijat pois häiriköimästä markkinoilla.

Asiajohtajana Jobsille ei ole ollut vaikeata myöntää erehdyksiä ja kääntää ne kokemuksen rikkaudeksi. Se on mahdollista, kun ymmärtää Asian. Jos ei ymmärrä Asiaa, ei ymmärrä, mikä meni pieleen ja miksi. Eikä ymmärrä, että erehdyksestä pitää luopua eikä alkaa peitellä sitä markkinoinnilla ja kilpailijoita nujertamalla. Tarpeeksi isoilla rahoilla kun mustankin onnistuu kääntämään valkoiseksi.

En aseta Jobsia ikoniksi enkä korvaamattomaksi. Hänen alallaan ei maailmassa ehkä ole tilaa kuin yhdelle opportunistille markkinoita hallitsevan Windowsin tai Nokian rinnalla. Jos se ei olisi ollut Jobs, se olisi ollut joku muu. Ja Jobsin jälkeen tulee joku muu. Toivottavasti kaikille muillekin aloille.