Rautatiet Suomessa 150 vuotta

Tänään on suomalaisen rautatieliikenteen syntymäpäivä. 17.3.1862 alkoi aikataulunmukainen junaliikenne Helsingin ja Hämeenlinnan välillä. Suomi ei ollut ensimmäisiä rautatiemaita, mutta aloitettaessa Suomen rautatiet olivat varsin kehittyneitä. Ensimmäiset veturit oli suunniteltu tuohon aikaan huimalle 80 kilometriä tunnissa nopeudelle. Tuollaista vauhtia junat eivät silloin kulkeneet, sillä matka Hämeenlinnaan kesti monta tuntia aikansa suurnopeusjunasta huolimatta.

Rautatiet olivat huipputekniikkaa koko 1800-luvun ja pitkälle 1900-luvun alkupuolellekin, kunnes tulivat sähkötekniikka, autoteollisuus ja lentokoneet. Mutta mikään ei liene muuttanut ja kehittänyt Suomeakaan kuten rautatiet, joka oli etäisyyksien, kuljetuksien ja matkustamisen vallankumous. Rautatie moninkertaisti liikkumisen nopeuden ja vapautti kaupungit kävelyetäisyyden rajoituksesta. Koskaan aikaisemmin ei oltu voitu kulkea ja kuljettaa mitään niin nopeasti ja niin paljon kuin rautateillä.

Ilman rautateitä ei olisi voinut tulla teollista vallankumousta. Rautatiet laajensivat tuottajien ja myyjien markkinat niin pitkälle kuin kiskot veivät. Teollisuuslaitokset pääsivät kasvamaan ilman työvoiman määrän kahleita. Työntekijöitä ei enää tarvinnut asuttaa tehtaan ympärillä, vaan töihin saattoi junalla matkustaa kilometrien päästä.

Rautateiden syntymäpäivä on tänään harmaa ja kolea. Suomen Valtionrautateiden perillinen, VR-Yhtymä Oy, on lehdistön otsikoissa, mutta ei juhlavuotensa vaan johtajiensa bonusjärjestelyjen, työntekijöidensä vakoilun ja kyseenalaisten henkilörekisterien vuoksi. Nämä kohut ovat toki syntyneet lyhyemmässä ajassa kuin juhlavuoden valmistelu, joten ei vaatimaton juhlinta näistä johdu. Kyse on asenteista, ymmärryksestä ja kiinnostuksesta jo pidemmältä ajalta.

Valitettavasti en pidä yllätyksenä sitä, että tänään juhlapäivänä ei ole mitään sellaista, millä tavalla muualla maailmassa on rautateiden 150-vuotista taivalta juhlittu. Poliitikot ja heidän valitsemansa virkamiehet ovat asettaneet yhtiömuotoisen rautatielaitoksen tavoitteeksi rahallisen voiton, ei rautatieliikennepalveluiden tuottamisen. Yhtiön johdon taustojen perusteella on pääteltävissä, ettei junayhtiön johdolla juurikaan ole kiinnostusta yhtiön ydintoimintaan, junaliikenteeseen. Firma näyttää kasvavan maantieliikenteessä samalla kun toiminta junapuolella supistuu.

Kun olin lapsi, VR mainosti lauseella ”Raiteilla on aina kesäkeli”. Se ei ollut tyhjää huutamista, vaan kovina talvina junat olivat liikkeellä viimeisinä eivätkä pettäneet tyystin koskaan. Kun alkuaikojen dieselvetureiden kanssa oli ongelmia, yksinkertaiset ja varmatoimiset höyryveturit otettiin reservistä ajoon. Osakeyhtiö-VR turmeli lähes 150 vuoden aikana kerätyn maineen kahden lumisen talven aikana. Ne olivat osakeyhtiölle ensimmäiset etelän lumitalvet. Taustalla olevat syyt kertovat siitä, mikä merkitys on sillä, että yhtiön johto ei ymmärrä rautateistä ja junaliikenteen hoidosta. Johtamiskokemus, kaupallinen tausta tai poliittinen suosio eivät korvaa oman toimialan osaamisen puutetta.

Osaamisen puute näkyy siinä, miten yhtiön johto arvostaa menneisyyttään. Sitä, mitä ei ymmärrä, ei osaa myöskään arvostaa. Siksi merkkipäivä on yksi harmaa lauantai, joka kuitataan Hesarin etusivun ilmoituksella. Harrastajat juhlivat tänään omalla tilausjunallaan ja retkellä Hämeenlinnaan ja Rautatiemuseoon Hyvinkäälle. Ilman julkisuutta ja vaatimattomasti sähkömoottorijunalla, jonka VR-Yhtymä haluaa romuttaa.

Onneksi olkoon rautatieliikenne Suomessa! Toivottavasti näet vielä parempia päiviä.

Todellista johtajuutta, Steve Jobs

Applen maineikas luoja Steve Jobs menehtyi keskiviikkona syövän murtamana. Harvoin yritysjohtajia muistellaan jopa USA:n presidentin saati useiden tavallisten kansalaisten toimesta. Mutta Jobs olikin poikkeus. Jobsin ansiot eivät olleet ahneudessa, häikäilemättömyydessä ja kilpailijoiden nujertamisessa. Jobs menestyi ymmärtämällä, mitä ihmiset tarvitsevat ja mistä he pitävät. Jobs hallitsi Asian.

En ole mäkkifani, vaikka minullakin on iPhone. En ole iPhoneeni tyytyväinen, enkä halua käyttää Macintoshia, vaikka niitä talossa on ja osaan käyttää niitä siinä kuin Windowsiakin. Mutta en suostunut jatkamaan alituiseen saranansa rikkovan nokialaisen kanssa, ja tietotekniikan kanssa taistelussa menestyn halvemmalla Windows-maailmassa. Enkä ylipäätään pidä Jobsin tuotteita niin ihmeellisinä kuin elämäkerturi Walter Isaacson näyttää kirjassaan tekevän.

Silti nostan hattuani Jobsille. En siksi, että hän on luonut juuri Mäcit ja iPhonet. Vaan siksi, että hän on osoittanut, että jättiläisiä ja heidän ammattijohtajiaan vastaan menestyy, kun tietää, mitä ihmiset haluavat, mitä pitää tehdä ja mihin päin pitää olla menossa. Jobsia on haukuttu huonoksi johtajaksi, jääräpääksi ja alaisilleen räyhääjäksi. Siis kaikeksi muuksi kuin johtamistaidon sankariksi. Mutta siitä huolimatta, eli johtamistaidon puutteessa, Jobsin firma on menestynyt.

Asiajohtamisen merkitystä korostaa vielä se, että muutama Jobsin avainidea ei ole hänen omansa, vaan innovaatioita, jotka on keksitty muualla, mutta jotka asioista ymmärtämättömät ”johtajat” ovat hylänneet. Varmaankin siksi, ettei uusista ideoista ole ollut käytettävissä myyntitilastoja. Graafinen käyttöliittymä ja hiiri keksittiin Xeroxilla, jonka johtajien mielestä kukaan ei koskaan tarvitse sellaisia. Ja muistan lukeneeni, että Nokialla oli kosketusnäyttöpuhelimen prototyyppi, mutta johtajat pitivät sellaista turhana ideana.

Xerox ei tee tietokoneita ja Nokia menetti älypuhelinmarkkinat Jobsille.

Entä miten kävi Jobsin firmalle, kun osakkeenomistajat halusivat ruoriin ”ammattijohtajan”. Pepsiltä tullut Sculley antoi Jobsille kenkää ja johti Jobsin firman konkurssin kynnykselle. ”Epäammattijohtaja” Jobs pyydettiin takaisin firmaan. Lopputulosta ei tarvinne kerrata.

Jyrki Kasvi sanoi perjantaiaamuna radiossa, että puolet Jobsin ideoista ovat olleet floppeja. Meillä on totuttu siihen, että huonon menestyksen syy ei ole tuotteessa eikä ainakaan firman johtajassa. Asiakkaat vaan eivät ymmärrä ja johtajan viesti ei ole mennyt perille. Niinpä pusketaan läpi harmaan kiven vaikka väkisin. Kyllä asiakas lopulta ymmärtää, kunhan onnistutaan tappamaan kilpailijat pois häiriköimästä markkinoilla.

Asiajohtajana Jobsille ei ole ollut vaikeata myöntää erehdyksiä ja kääntää ne kokemuksen rikkaudeksi. Se on mahdollista, kun ymmärtää Asian. Jos ei ymmärrä Asiaa, ei ymmärrä, mikä meni pieleen ja miksi. Eikä ymmärrä, että erehdyksestä pitää luopua eikä alkaa peitellä sitä markkinoinnilla ja kilpailijoita nujertamalla. Tarpeeksi isoilla rahoilla kun mustankin onnistuu kääntämään valkoiseksi.

En aseta Jobsia ikoniksi enkä korvaamattomaksi. Hänen alallaan ei maailmassa ehkä ole tilaa kuin yhdelle opportunistille markkinoita hallitsevan Windowsin tai Nokian rinnalla. Jos se ei olisi ollut Jobs, se olisi ollut joku muu. Ja Jobsin jälkeen tulee joku muu. Toivottavasti kaikille muillekin aloille.

Ei tarvetta lähidemokratialle

Keskiviikkona nimitettiin Suomeen uusi hallitus. Siinä ovat mukana eduskunnan poliittiset äärilaidat, ellei sitten kahta Vasemmistoliiton kansanedustajaa pidetä äärimmäisenä vasempana laitana. Kun he äänestivät pääministeriä ja hallitusta vastaan, äärimmäisin yksi prosentti eduskunnasta ei ole mukana hallituksessa.

Uusi hallitus on konsensushallitus, joka on sopinut hallitusohjelmansa ilman avointa poliittista keskustelua. Paperi lienee pisin hallitusohjelmateksti Suomen historiassa. Sen sanamuotoiluihin on kirjattu riittävästi asioita niin, että jokainen hallituspuolue voi sanoa saaneensa omia vaalitavoitteitansa tarpeeksi lävitse, vaikka ne ovatkin muiden hallituspuolueiden tavoitteiden vastaisia.

Tämä on mahdollista esimerkiksi siten, että arvonlisäveron korotusta tasaverona vastustanut SDP sai arvonlisäveron korotusta kulutusverona halunneen Kokoomuksen suostumaan arvonlisäveron pitämiseen ennallaan, kun arvonlisäveron sijasta tuotteiden kuluttajahintoja nostetaan korottamalla erityisveroja. Sekä SDP:n että Kokoomuksen tavoitteet täyttyivät, koska erityisvero on kulutusta verottava tasavero, jonka nimi ei ole arvonlisävero.

Salaiset hallitusneuvottelut ja niissä sovittu hallitusohjelma sopivat hyvin toistensa henkeen. Ohjelmassa halutaan vähentää kuntia. Pääkaupunkiseudun tulevaisuudesta ei ole käytännössä mitään linjaa, mikä tarkoittaa, että hallitus hyväksyy muutamien paikallispoliitikkojen haaveet miljoonan asukkaan suurkunnasta.

Kuntien vähentäminen tarkoittaa kuntakoon kasvamista ja entisen paikallisen kuntademokratian muuttumista vähemmän paikalliseksi aluedemokratiaksi. Suomessa voimistuu neuvostoliittolainen keskusjohtoinen Moskova-ilmiö. Asiat päätetään keskitetysti jossain kaukana. Oman kylän tai kaupunginosan edustajaa ei enää saada valtuustoon, sillä mitä suurempi kunta, sitä pienemmän osuuden paikalliset aktiivit toimijat saavat kaikista äänistä. Menestyjiä ovat TV-kuuluttajat, missit, laulajat ja muut julkkikset, jotka tunnetaan niin takamailla kuin kirkonkylälläkin.

Julkkisten menestys sopii hyvin puoluetoimistoille. Ohjelmia ja kannanottoja kirjoittavat puolueiden todelliset johtajat, jotka eivät mittaa suosiotaan vaaleissa. Julkkisehdokkaat tuovat toimistoille valtaa. Paikallisia asioita tuntevat ja ymmärtävät ehdokkaat eivät ole kiusana.

Keskusjohdolla ei ole tarvetta lähidemokratialle.

SixPack – konsensuksen umpikuja

Pian on eduskuntavaaleista kulunut kaksi kuukautta ja jälleen maassa aloitellaan hallitusneuvotteluja. Hallitusneuvottelujen suuri kysymys on ollut, mitkä puolueet suostuvat hallitukseen. Kahta lukuun ottamatta kaikki muut puolueet ovat vuorollaan julistaneet haluaan jäädä oppositioon. Ensimmäisenä vaalien suuri häviäjä Keskusta ja sitten ainoa voittajapuolue Perussuomalaiset. Tämän viikon alussa Vihreät päätti, ettei se halua hallitukseen. Viikon lopussa Vihreät taas halusivat hallitukseen, ainakin uusi puheenjohtaja ympäristöministeriksi.

On kehuttu, että pitkittyneet hallitusneuvottelut osoittavat, että puolueilla on eroja ja suomalainen politiikka siis on muuttunut Perussuomalaisten vaalivoiton jälkeen paremmaksi. Muuttunut ehkä, mutta paremmaksiko? Ei ole parempaa, että kansalaiset äänestävät puolueita hoitamaan kansalaisten asioita, ja sitten puolueet ilmoittavat, etteivät ne halua hoitaa asioita.

Hallitukseen ei haluta, koska sen pelätään kostautuvan puolueen kannatuksen laskuna. Näinhän on historiasta opittu. Siis puolueille on tärkeämpää turvata omaa menestystään kuin hoitaa kansalaisten asioita.

Eduskunnassa on nyt 8 puoluetta. Hallituksen muodostamisen ongelma on, että pitää saada hallitus, johon osallistuvien puolueiden kansanedustajat lupaavat äänestää kaikkien hallituksen esitysten puolesta. Ettei ole riskiä siitä, että hallitus voisi kaatua eduskunnan luottamuspulaan. Mutta onko tämä mahdollista ja onko tämä edes oikein?

Pysyvä enemmistöhallitus on mahdollinen, jos hallituspuolueet ovat samaa mieltä kaikista asioista. Yhden puolueen hallitukselle tämä on helppoa, mutta kun hallituspuolueiden määrä kasvaa, yksimielisyys vaikeutuu. Jokainen lisäpuolue vähentää sitä asioiden määrää, josta ollaan yhtä mieltä. Paitsi jos puolueilla ei ole eroja. Eli tavoiteltava enemmistöhallituspolitiikka, joka perustuu tiukkaan hallituspuoluekuriin, on väärä ajatus, jos pidetään hyvänä sitä, että puolueilla on eroja.

Nyt tavoitellaan konsensushallitusta, vaikka eduskunnan ainakin sanotaan hylänneen konsensuksen ja puolueet ovat muuttuneet erilaisiksi. Ei tunnu oikealta hallitustavoitteelta. Mutta ei konsensushallitus ole sen enempää demokratian kuin lainsäädäntömmekään periaatteiden mukainen. Sellainen demokratian pikkujuttu kuin välikysymys, eli hallituksen nauttiman luottamuksen mittaaminen eduskuntavaalien välillä, muuttuu kuolleeksi kirjaimeksi. Tai on muuttunut jo.

SixPack-hallitus joko palauttaa konsensuksen tai sitten se räjäyttää konsensuksen omaan mahdottomuuteensa. Se selviää ehkä viikon päästä, kun Katainen on jälleen päivittäin tiedottanut, ettei tiedota mitään. Vieläkään ei suomalaiseen demokratiaan kuulu avoin poliittinen keskustelu kuin kerran neljässä vuodessa, siitä asiasta on konsensus. Jo vai vielä?

Autot muiden yläpuolelle, nyt Puotilassa

KSV:n liikennesuunnittelijat ovat esittäneet, että Itäkeskuksen, viereisen Prisman ja Itäväylän toisella puolella olevan Citymarketin väliin jäävän risteyksen paikalle pitäisi rakentaa 4-kaistainen betonisilta. Silta alkaisi Meripellontieltä Puotilan Leikkinurmen puiston kohdalta ja päättyisi Puotinharjun pohjoispuolelle Kehä 1:lle. Se kulkisi suunnilleen kaksikerroksisen rakennuksen katon korkeudella ja alla olisi ikuisesti hämärä likainen tila, jossa ei aurinko paista eikä vesi kastele. Eli siellä ei kasva muu kuin pelko.

Silta maksaisi noin 100 miljoonaa euroa. Vaihtoehdoksi on esitetty osittaista tunneliratkaisua, joka maksaa tuplaten. Perustelu on, että vähintään 100 miljoonan käyttäminen on välttämätöntä, koska autot joutuvat seisomaan nykyisissä liikennevaloissa. Eli risteyksen kapasiteetti ei riitä, kun siitä ei jonottamatta ja hidastamatta pääse ajamaan läpi.

Samanlaisia 4-kaistaisten katujen risteyksiä on Helsingin keskustassa vaikka kuinka monta. Niissäkin on liikennevalot ja autot joutuvat seisomaan. Mutta ei kukaan edes ehdota, että tehdään Oopperan eteen Messuhallin katon korkeudelle silta, jotta Mannerheimintiellä ei tarvitse suoraan ajavien autojen siinä kohdassa hiljentää. Tai Lasipalatsin katon korkeudelle silta, jotta autolla pääsee pysähtymättä eduskuntatalon edestä yli Arkadiankadun, Postikadun, Kaivokadun, Aleksin ja Bulevardin aina Erottajamäelle saakka. Olen kyllä vastaavia nähnyt ulkomailla, kyllä sellaisia voi tehdä ja on tehty, kun kaupunkikuvan pilaamisesta ei välitetä.

Mannerheimintielle ei tehdä siltoja, koska hyväksytään se, että Mannerheimintielle mahtuu vain tietty määrä autoja. Suurin osa liikenteestä on busseja ja raitiovaunuja, joihin mahtuisivat hyvin myös kaikki autoissa istujat. Mutta menköön Manskulla nyt sitten se määrä autoja, kun mahtuu.

Aivan samalla tavalla tulee ajatella Puotilassa. Kaupunki on sellainen paikka, jossa ei ole loputtomasti tilaa autoille. Sitten, kun se tila loppuu, käytetään joukkoliikennettä, joka on tehokkaampaa. Eli mahtuu siihen tilaan, mikä rakennusten väliin Puotilassakin on jätetty. Vuosaareen on rakennettu kallis metro. Radan kapasiteetti on 5-kertainen nelikaistaiseen Meripellontiehen nähden. Siellä on tilaa!

Sadan miljoonan silta tai 200 miljoonan tunneli ei lisää katuverkon kapasiteettia, vaan siirtää ruuhkat toiseen paikkaan. Jos ei jonoteta Meripellontiellä, jonotetaan Myllypuron risteyksessä Kehä 1:llä ja Kulosaaressa Itäväylällä. Toisessa suunnassa jonotetaan Kunnallisneuvoksentien risteyksessä tai itään päin Kiviportintien valoissa. Sekä tietenkin Itäkeskuksen, Prisman ja Citymarketin parkkipaikkojen jonoissa.

Autot eivät ole eikä niitä kuulu asettaa kaiken muun yläpuolelle. Helsingissä etsitään kissojen ja koirien kanssa säästöjä, miljoona sieltä, toinen täältä. Eivät autot ole arvokkaampia kuin kaupungin palvelut.

Linkki 23 Mt kokoiseen kuvamateriaaliin klikkaamalla tästä.

Huomenta, Perus-Suomi

Ei ole uutinen, että Perussuomalaiset oli vaalivoittaja, jonka kannatus moninkertaistui edellisestä eduskunnasta. Uutisia sen sijaan tuntuvat olevan, että voittajana itseään pitävä SDP sai heikoimman kannatuksen koskaan, ja suurimpana eduskuntapuolueena ja siten koko kisan voittajana esiintyvä Kokoomus menetti eduskuntapaikkojaan vielä enemmän kuin SDP.

Uutinen on myös se, ettei Keskusta ollut suurin häviäjä, vaan Vihreät. Viheiltä meni kolmannes eduskuntapaikoista. Ja uutinen on sekin, että Perussuomalaisten kannatus on oikeasti edelleen alhainen. 81 % eli melkein kaikki suomalaiset kannattavat edelleen muita puolueita. Lisäksi sekä oma kokemukseni että myös median viesti on ollut, että moni persuja äänestänyt ei kannata Perussuomalaisia, vaan antoi äänensä muistutuksena muiden puolueiden kuolevaisuudesta.

Uutinen tulee olemaan myös se, että vaalitulos ja hallitusneuvottelut sekä hallitusohjelma tulevat tekemään Suomen kansalaisista häviäjiä. Kun hallitusohjelmasta hakevat sopua arvokolmion kärjissä olevat puolueet, lopputulos on toimitusministeristön hallitusohjelma. Siinä ei ole uudistuksia, koska niistä ei päästä sopuun. Ja silloin Suomi jämähtää paikoilleen. Onneksi on kielitaitoa ja internet, jotta pystymme seuraamaan, miten maailma ulkopuolellamme kehittyy.

Tyhjä hallitusohjelmasta tulee myös siksi, ettei vaaleissa edes keskusteltu Suomen kehittämisestä. Siitä pälkähästä päästiin viimeistään silloin, kun Portugal jätti EU:lle avunpyyntönsä. Niin saatiin sopiva kaukana ja muualla oleva uhka, jolla voidaan peittää ongelmat omien jalkojen juuressa. Perussuomalaiset ja heitä tässä asiassa peesannut SDP onnistuivat lunastamaan Portugalin ansiosta hallitusmahdollisuutensa, ja Keskusta sekä Kokoomus saivat vastuun palkintona tappionsa.

Portugal näytti olevan Persuille ja SDP:lle helppo vaaliturbo, koska molemmat luulivat pääsevänsä kipeän päätöksenteon vastuusta siksi, ettei uutta hallitusta saada kokoon ennen kuin asiasta päätetään Brysselissä. Nykyisen pääministerin kanta siitä, että entinen tappiohallitus ottaisi asiasta vastuun Suomessa, taitaa viilentää juhlahumua. Se panee voitonjuhlijat ikävien tosiasioiden eteen huomattavasti aikaisemmin kuin vasta ensi eduskuntavaaleissa – miten pian ne sitten ovatkin.

Perus-Suomi ja sen maan tapa siis jatkunevat ennallaan. Toiveita ihmisten elinympäristöstä ja hyvinvoinnista ei tulla toteuttamaan. Tuhlaamisen maksimointiin perustuva BKT-talous jatkuu, hyvinvoinnin ja elinympäristön laadun mittareita ei edes kehitetä. Mitä kalliimpia hankkeita, sen parempi. Vastuuta ei oteta, koska vastuu käy kukkarolla, kuten eräs vaalimainos julisti.

Viimeisenä kampanjapäivänä keskustelin pitkään 77-vuotiaan leskirouvan kanssa. Hänellä oli huoli tulevaisuudestaan sitten, kun ei enää pysty hoitamaan kotiaan. Ainoa sukulainen asuu monen tunnin matkan päässä. Kerroin kauniisti, miten onnettomassa tilanteessa hän on ja annoin vinkkejä sekä kirjoitin muutaman asian muistiksi vaaliesitteeni taakse. Sanoin lopuksi, että tämä tapaaminen oli paras asia, mitä kampanjani aikana olen tehnyt. Aluksi rouva oli sanonut jo äänestäneensä mutta toivoi silti, että joku välittäisi hänen tulevaisuudestaan.

Helsingin ja Suomen symbioosi

Olen vaalipaneeleissa saanut Keskustan edustajana kuunnella väittämiä siitä, miten Helsingin rahat valuvat maaseudulle. Minulta on vaadittu selitystä ja korjausta sille, miten Helsingiltä viedään vuosittain vähintään 250 miljoonaa ja parhaimman arvion mukaan ainakin miljardi. Ja miksi Helsingin todelliseksi veroäyriksi muodostuukin tällä tavalla vain 14 senttiä, vaikka kaupunkilaisilta peritään 18 senttiä. Eli jokainen hesalainen siis muka pakotetaan lähettämään maaseudulle 2000 euroa!

Asia, josta pitäisi puhua, on kunnille maksettavan valtionosuuden tasausjärjestelmä. Sillä ei ole mitään tekemistä kunnallisveron eli kunnan asukkailtaan keräämien verotulojen kanssa. Jokainen kunta saa pitää kaikki verotulonsa. Valtionosuus on rahaa, jonka kunta saa käyttöönsä verotulojensa lisäksi.

Kunnan tulot muodostuvat seuraavista eristä:
• kunnallisvero
• kiinteistövero
• yhteisöveron kunnalle kuuluva osuus
• valtionosuudet

Kuntien valtionosuudet ovat rahaa, jonka valtio maksaa kunnille niistä tehtävistä, jotka valtio on määrännyt lailla kuntien hoidettaviksi. Tällaisia tehtäviä ovat mm. sosiaali- ja terveyspalvelut sekä koulut ja oppilaitokset.

Valtionosuuden tasaus määräytyy mm. sen mukaan, paljonko kunnassa on koululaisia ja eläkeläisiä. Valtionosuuksiin vaikuttaa myös se, paljonko kunnassa kertyy veroja. Eli valtio maksaa enemmän sellaiseen kuntaan, jossa palkkataso on alhainen tai työttömyys suuri. Näin tehdään, koska verotuloja kertyy vähän, vaikka kunnan menot eivät vähäisten verotulojen vuoksi laske. Verotulojen merkitys on kuitenkin hyvin vähäinen. Helsingissä 0,5 % veroäyrin korotus toisi kaupungille 60 milj. € lisää verotuloja, mutta valtionosuus vähenisi 0,86 milj. €.

Valtionosuusjärjestelmä ei ole Maalaisliiton eikä Keskustan salajuoni Helsingin rokottamiseksi, vaan yleinen järjestely kaikkialla maailmassa. Kun valtionosuusjärjestelmän lähtökohtana on kunnan asukasmäärä, tasaus vähentää pelkään asukasmäärään perustuvaa valtionosuutta Suomessa 62 kunnassa ja lisää 258 kunnassa.

Helsingin ylipormestari Pajunen on todennut, että tasausjärjestelmä on Helsingin etu, sillä pahinta olisi päästää köyhimmät kunnat rappiolle. Tämä onkin asian ydin. Meille helsinkiläisille tulee kalliimmaksi ottaa tänne työttömiä maaseudulta kuin hyväksyä se, että valtio tukee enemmän niitä kuntia, jotka tarvitsevat enemmän.

Ja jos vielä pohditaan sitä, rokottaako valtio Helsinkiä vai ei, niin voi todeta, että valtiosta on Helsingille melkoinen hyöty. Valtion virastoissa ja laitoksissa on töissä tuhansia helsinkiläisiä sekä lähinaapureiden asukkaita. He tuottavat verotuloja Helsingille sekä kunnallisveroina että käyttämällä helsinkiläisten yritysten palveluita. Vuosina 1995–2007 Helsinki sai 6014 uutta valtion työpaikkaa. Samaan aikaan Pohjois-Karjalasta, Etelä-Savosta, Kainuusta, Pohjois-Pohjanmaalta, Lapista ja Pohjanmaalta katosi lähes 6000 valtion työpaikkaa.

Vaalien alla on moitittu kannatustaan kasvattavia Perussuomalaisia populisteiksi. Tätä Helsingin lypsämistä esittivät näissä paneeleissa muut puolueet. Olisi parempi, jos vaaleissa keskusteltaisiin asiasta ja asiallisesti.