perjantai 11. maaliskuuta 2011

Kehittyvien kauppakeskusten Suomi?

Ympäristövaliokunta käsitteli maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) muutosta, jolla rajoitetaan kuntien kilpailua kauppakeskusten rakentamisessa. Valiokunnassa hallitus repesi, kun Keskusta oli muutosta vastaan. Erimielisyyttä on selitetty sillä, että lainmuutoksella kokoomusministeri pelaisi vain Helsingin pussiin estämällä kauppakeskusten rakentamisen Helsingin ulkopuolelle.

Kunnilla on kaavoitusmonopoli, jota aiemmassa MRL:n muutoksessa vielä vahvistettiin siten, ettei valtuustojen kaavapäätöksiä tarvitse enää hyväksyttää missään. Tämän muutoksen logiikka oli siinä, että kaavat ovat kuntien oma asia, joka ei vaikuta kunnan rajojen ulkopuolelle. Kuntien rajojen yli vaikuttavat asiat päätetään maakuntakaavassa, joten kunnan yleis- ja asemakaavoitukseen ei kenenkään tarvitse puuttua.

Lempäälän Ideapark-kauppakeskus mainostaa vähän väliä Hesarissakin, ja karttakuva esittää, miten Ideaparkkiin voi ajaa autolla yhtä hyvin Helsingistä, Turusta ja Jyväskylästä kuin Tampereeltakin, joka sentään on melkein vieressä. Mainos osoittaa, ettei ole kyse yhden kunnan asiasta, kun vaikutusalueena on koko Etelä-Suomi.

Maaseutukunnissa ollaan katkeria siitä, että kunta ei saa menestystä ja työpaikkoja, kun se ei saa antaa rakentaa alueelleen kauppakeskuksia. Tällä tavoin valtio puuttuu kunnan oikeuteen päättää omista asioistaan. Kun kauppakeskus perustuu sadan kilometrin päästä tuleviin asiakkaisiin, se ei ole enää kunnan oma asia. Eikä se silloin kuulu enää kunnan omaan päätösvaltaan.

Kauppakeskus ei myöskään työllistä. Se vain siirtää osan kaupan alan työpaikoista entisistä kaupoista toisaalle. Kokonaisuutena kauppakeskus vähentää kaupan alan työpaikkoja. Sillä kauppakeskuksessa on suhteessa liikevaihtoon vähemmän henkilökuntaa kuin pienissä kaupoissa.

Eikä kauppakeskus tuota hyvinvointia. Elintaso, varakkuus ja elämän laatu eivät lisäänny siitä, että kauppojen määrä lisääntyy. Kuluttajan ostovoima muodostuu toimeentulon, ei kauppojen määrästä. Kun kauppamatka pitenee, ostovoima vähenee.

Keskittäminen on maaseutukuntien uhka. Kauppakeskus on keskittämistä. Yksi kunta voittaa kymmenen muun kustannuksella. Siitä ei synny kehittyvien kuntien vaan kehittyvien kauppakeskusten Suomi.

6 kommenttia :

  1. Hesari kertoo, että Lapualle on tulossa toinen Ideapark. Ovatkohan kunnanisännät mahtaneet ymmärtää, että 2 km päähän kuntakeskuksesta tuleva megaostari käytännössä tappaa kuntakeskuksen, johon taitaa jäädä vain osuuspankki ja hautaustoimisto?

    Kuntatasolla Lapuaa voi tietysti jossain määrin ymmärtää, sillä jos Lapua sanoo ei, ideapark menee naapurikuntaan ja työpaikat ja uudet ketjumyymälät valuvat sinne. Mutta maakuntatasolla tulos on plusmiinusnolla, kun ideapark käytännössä vain siirtää lähikuntien palvelut uuteen, keskitettyyn paikkaan. Eli olisiko kuntien kaavoitusmonopolia syytä tarkistaa? Ja voisiko nämä ideaparkit velvoittaa rakentamaan myös joukkoliikenneyhteys kuntakeskukseen? Kohtahan Lapualla t-paidan ostaminen edellyttää sitä, että ostetaan ensin auto.

    Daniel

    VastaaPoista
  2. Ennen kuin ottaa kantaa, kannattaisi ottaa myös selvää asian taustoista ja tosiasioista. Se on erittäin hyvä ohje kaikille kansanedustajille ja siksi pyrkiville.

    Lapuan ideapark tuo kaupan palvelut ja erityisesti erikoiskaupan palvelut 54 km (27+27) lähemmäksi kuin tällä hetkellä!
    Käytännössä lähes kaikki nämä palvelut joudutaan hakemaan naapurikaupungista.

    Vastaavia "ideaparkeja" tarvitaan Suomeen vielä runsaasti lisää, että saadaan tarvittava vastavoima maakuntakeskusten kuivattamille ympäristökunnille. Tänä päivänä turhan monet kaupan palvelut joudutaan hakemaan kymmenien kilometrien päästä, joten on täyttä saivartelua puhua keskustojen kuolemisesta, mitä sitten jos ne ovat tältä osin "kuolleet" jo kaksikymmentä vuotta sitten?! Siitä ei voi syyttää ideaparkkeja vaan perinteistä kaupan keskittymistä maakuntakeskuksiin. Sen ainoa vastavoima mikä saadaan toimimaan myös kaupallisesti on riittävän iso ja hyvillä kaupan palveluilla varustettu "ideapark". Se tuo kaupan palvelut lähemmäksi asukkaita, vanhuksia jne. pienemmissä kunnissa ei ole julkista liikennettä, mutta palvelutaksi ja vastaavat toiminnot on helppo järjestää keskustan välittömässä läheisyydessä olevaan suureen kauppakeskukseen.

    Kaupan keskittyminen vain maakuntakeskuksiin on ilmaston ja ympäristön osalta erittäin vastuutonta toimintaa ja siihen pitää uuden eduskunnan myös puuttua tätä lakia muuttamalla tai tekemällä kokonaan uusi laki!

    VastaaPoista
  3. Suomessa on kunnallishallinnon periaatteena, että kunta päättää itse omista asioistaan. MRL:n muutoksen tavoite on turvata tätä autonomian periaatetta. Kunnalla ei tule olla oikeutta tehdä kaavoitusratkaisuja, jotka vaikuttavat naapurikuntiin. Sellaiset ratkaisut kuuluvat maakuntakaavaan, jonka kunnat tekevät yhdessä maakuntaliitossa.

    Lapuan Ideapark-suunnitelma on esimerkki kunnan autonomian loukkaamisesta. Lapualla on 14.500 asukasta, mutta 53.000 neliömetrin kauppakeskuksen asiakaspohja on 30.000–50.000 asukasta. Siihen tarvitaan Lapuan lisäksi kaikki Lapuan naapurikunnat Seinäjoki pois lukien. Ratkaisu siis koskee ainakin neljää muuta kuntaa.

    Lapuan keskustassa on jo liiketilaa, josta osa lienee tyhjillään tai toisarvoisessa käytössä. Liiketilaa siis on jo nyt enemmän kuin sillä on Lapualla menekkiä. 53.000 neliötä uutta liiketilaa kaupungin ulkopuolelle maanteiden risteykseen ei mitenkään auta Lapuan keskustaa. Entäpä jos Ideaparkkiin sijoitettavat rahat käytettäisiin Lapuan keskustan elvyttämiseen?

    VastaaPoista
  4. Ideaparkin mahdollistama maakuntakaava on tehty yhteistyössä koko maakunnan kanssa ja siinä yhteydessä tehdyt selvitykset osoittavat monet sen positiiviset vaikutukset, joista myös ympäristöministeriön virkamiehet olivat positiivisesti yllättyneitä, koska olosuhteista johtuen tähän ympäristöön juuri tämän tyyppinen hanke sopii loistavasti. Se palvelee ensi sijaisesti juuri tuota maakunnan pohjois- ja itäosien yli 50000 kuluttajan ostovoimaa ettei heidän tarvitse jatkossa ajaa tämän etelämmäksi palveluiden perässä.

    Lapuan keskustassa on Seinäjoen kaupallisten palveluiden "kuivattamaa" liiketilaa eikä sinne ole saatu/tullut lisää kaupallisia toimijoita lähinnä Seinäjoen läheisyydestä johtuen. Muuten kaupunki on panostanut ja panostaa lisää rahaa keskustan ilmeen kohentamiseksi, mutta investoinnit ovat aina yksityisten toimijoiden vastuulla, kaupunki luo niille edellytyksiä.

    Sama pätee myös ideaparkin alueeseen, minkä edellytykset kaupunki on luonut kaavoituksella ja siihen liittyvillä selvityksillä. Koko muu kunnallistekniikka on jo alueen rajalla valmiina, siihen ei tarvita lisäinvestointeja. Toisin sanoen Lapuan kaupunki on panostanut Lapuan keskustan ilmeeseen paljon enemmän rahaa kuin ideaparkin alueen kaavoittamiseen. Mikäli joku haluaa investoida kymmeniä miljoonia keskustaan otetaan ne investoinnit mielellään vastaan. Tämän ideapark päätöksen jälkeen myös nämä investoinnit ovat paljon todennäköisempiä kuin ennen sitä esim. nykyaikaisen kerrostalorakentamisen osalta.

    Lapuan ideapark sattuu olemaan kestävän kehityksen ja ilmastonmuutoksen kannalta erittäin positiivinen hanke. Tehdyt selvitykset osoittavat sen myös kiistattomasti eikä sitä ole kukaan pystynyt muuksi todistamaan vaikka kaavoituksen aluksi sellaisiakin mielipiteitä esitettiin, mutta sen jälkeen tosiasiat muuttivat myös näiden harvojen kriitikkojen mielipiteen. Todennäköisesti Suomessa ei ole tehty montaa kaupan kaavaa missä olisi tehty enemmän selvityksiä kuin tässä hankkeessa.

    VastaaPoista
  5. Lapuan Ideaparkin sallivan maakuntakaavan selostus ja valmistelu ovat kiintoisaa luettavaa. Maakuntakaavaa ei muutettu Lempäälässä sijaitsevan Ideaparkin tapaista hanketta varten, vaan hankkeen nimi oli Nova Park ja alueelle suunniteltiin useita vaiheittain toteutuvia liikerakennuksia. Niiden tilaa vievän kaupan tuoteprofiili ei olisi kilpaillut Lapuan keskustan kaupallisten palveluiden kanssa kuten Ideapark, jonka idea on perustaa uusi liikekeskusta kaupungin ulkopuolelle.

    Vaikutusarvioissa oli mainittu uhka Lapuan keskustan näivettymisestä sekä todettiin, että seudun kyläkaupat tulevat kuolemaan. En pidä tällaista loistavana maakunnan kehittämisenä, vaikka sillä kilpaillaankin Seinäjoelle suuntautuvasta ostosmatkailusta.

    Ainoa Nova Park -kaavan hyvä asia olikin laskennallinen asiointiautoilun määrän väheneminen Lapuan ja Seinäjoen välisessä liikenteessä. Se ei tee Ideaparkista millään tavalla kestävän kehityksen mukaista ja ilmastonmuutosta torjuvaa hanketta. Kaupunkikeskustan toimintojen siirtäminen kaupungin ulkopuolelle sekä kyläkauppojen ja muiden lähipalveluiden päästäminen kuolemaan on juuri sitä ympäristöä kuormittavaa, elinolosuhteita heikentävää, hyvinvointia nakertavaa ja energiaintensiivisyyttä lisäävää aluepolitiikkaa, jolla maaseutuamme on tyhjennetty jo puoli vuosisataa.

    Mutta mitä vikaa MRL:n muutoksessa muka oli Lapuan Ideaparkin kannalta? Hankehan on toteutettu juuri kuten MRL:n muutos edellyttää. Kaava on muutettu maakuntaliitossa, ja muutoksen ovat olleet hyväksymässä kaikki alueen kunnat. Lapua on hyväksynyt aiemman keskustansa kehittämisen tavoitteen pyörtämisen ja ympäryskunnat kyliensä näivettymisen. Ympäristöministeriö on hyväksynyt mitä kunnat ovat halunneet.

    Lapuan suunnalla kyllä voivat olla varmoja siitä, ettei kukaan halua investoida Lapuan keskustaan enää yhtään mitään. Se on kunnan hallinnassa olevan kaavoitusmonopolin tulos, kun kunta sallii kilpailevan hankkeen toteuttamisen keskustan ulkopuolelle. Toisenlaisella politiikalla olisi voinut vaikka taivuttaa Sukarin panemaan rahansa oikean kaupungin rakentamiseen, mutta se sauma on nyt menetetty.

    VastaaPoista
  6. Harrastan Suomi-matkailua eri puolille Suomea. En muista juuri vierailleeni näissä uusissa kauppakeskuksissa. Pohjanmaan rannikkoseudulla on osattu yhdistää vanhaa ja uutta paremmin kuin muualla Suomessa. Uudet keinotekoisen oloiset kauppakeskukset ovat suorastaan hirveitä. Niillä voi olla uutuudenviehätyksensä, mutta entä sitten !?!

    VastaaPoista