Ministeri Soinin hallitus

Suomessa on mielipidemittausten mukaan nyt neljä puoluetta, joilla on noin 20 % kannatus. Suomalaisille on myös kerrottu, mikä ero on mielipidemittauksilla ja vaalituloksella. Esimerkiksi se, että äänestäjät ajattelevat toisin kuin kyselyiden vastaajat ja vaalijärjestelmän rakenteen vuoksi edustajapaikat eivät jakaudu äänimäärien suhteessa. Vaalissa on vaalipiirit ja mielipide saadaan parilta miljoonalta suomalaiselta, kyselyissä vastaajia on pari tuhatta ilman vaalipiirejä.

Turun Sanomat kertoo tänään, mitkä puolueet pääsevät Timo Soinin hallitukseen. Helsingin Sanomat luettelee jo Soinin ministeritkin. Yleisradion Välilevyjä-ohjelmassa lauantaina oli kolme keskisuurta puoluetta. SDP:n kulttuuripolitiikkaa esiteltiin pienten puolueiden joukossa. Välilevyjä-ohjelma ei ole yhtä merkittävä poliittinen media kuin YLE:n politiikan ohjelmat tai johtavat sanomalehdet. Mutta juuri siksi Välilevyjä-ohjelmassa esitetty ajatus on mielenkiintoinen. Muuta kuin politiikkaa käsittelevässä ohjelmassa ei pyritä vaikuttamaan politiikkaan, vaan todetaan, miltä politiikka näyttä.

Media on tekemässä perussuomalaisista ja käytännössä puheenjohtaja Timo Soinista hallituksen muodostajaa. Sitä on, kun pohditaan, kenen kanssa Soini lähtee hallitukseen tai kun selitetään, että perussuomalaisten menestys merkitsee, että puolueen on pakko olla hallituksessa. Aikaisemmin on oltu sitä mieltä, että tämä keskustelu kuuluu käydä vaalien jälkeen.

Medialle Soinin menestys on tietenkin herkkua. Gallupuutisointi olisi tylsää ilman Soinia. Mutta asian käsittely osoittaa minusta sitä, että media on unohtanut roolinsa vähintään yhtä pahasti kuin vanhat puolueet omansa. Puoluekentällä on onneksi ollut aina tilaa politiikkaa korjaaville liikkeille. Oli SMP, Vihreät ja nyt Perussuomalaiset. Mutta missä on vastavoima viidennelle suurelle puolueelle ja hallituksenmuodostajalle, medialle?

Perussuomalaiset ovat minulle pelkästään positiivinen ilmiö. Näen sen ensisijaisesti vastavetona yli kiehuneelle poliittiselle korrektiudelle. Siinä poliitikot eivät enää uskalla puhua mistään, vaikeat asiat yritetään ratkaista vaikenemalla. Päätöksinä syntyy vain konsensuskelpoisia kompromisseja, jotka kaikki tietävät tosiasiassa huonoiksi ratkaisuiksi. Soini on haastanut vanhat puolueet ottamaan kantaa. Se on pelkästään hyvä ja vielä parempi, jos se palauttaa kansalaisten kiinnostusta politiikkaan ja nostaa äänestysvilkkautta.

Vaalikoneissa on kysytty kantaa hallituspuolueisiin. Olen vastannut Keskusta, Kokoomus ja Vihreät. Se ei ole turvallista konservatiivisuutta, vaan analyysini toimivasta hallituspohjasta ja puolueiden poliittisista intresseistä. Ne evät ole sama asia kuin vaaliohjelmien silotellut kieli keskellä kirjoitetut sanavalinnat. Se, ettei listallani ole Perussuomalaiset ei tarkoita, etten hyväksy heitä hallitukseen. Vaan se tarkoittaa sitä, että hallitukseen täytyy koota puolueita, joiden poliittinen tavoite on riittävän yhtenevä. Se on minun realismiani, ei ajatus siitä, mitkä ovat parhaat hallituspuolueet. Sillä parhaat eivät välttämättä pääse sopuun hallitusohjelmasta. Ainakaan julistettuaan joukon kynnysehtoja.

Jos Perussuomalaiset saa vaaleissa saman kannatuksen kuin muutkin suurimmat puolueet, se voi jäädä oppositioon aivan yhtä hyvin kuin suuren kannatuksen SDP on ollut päättyvällä vaalikaudella. Hallitusvastuu on kysymys hallituksen poliittisista tavoitteista. Sellaista hallitusta ei pidä tehdä, joka ei ole tavoitteistaan yksimielinen. Yksimielinen hallitus voi olla vähemmistöhallituskin. Se pärjää, jos se johtaa maata hyvin. Ja myös demokratia toimii, kun välikysymyksiä ei pääse vesittämään puoluekurilla.